Naantalin kamarikuoro on aktiivisesti toimiva sekakuoro, joka esiintyy useita kertoja vuodessa. Kuorossa on laulajia sekä Naantalista että lähikunnista. Kuoron ohjelmisto on monipuolista sisältäen kuorokirjallisuuden klassikoita, aivan uusia teoksia, viihteellistä ja vakavaa. Vuonna 2019 kuoro järjesti myös kolme lastenlaulukonserttia.

Kuoro on esiintynyt useita kertoja ulkomailla: Saksassa, Unkarissa, Tsekissä, Tanskassa, Virossa, Englannissa ja Kanadassa. Kesällä 2017 kuoro konsertoi Yhdysvaltojen Minnesotassa. 

Aija Haapalainen

Kuoronjohtajamme Aija on musiikkitieteilijä ja kirkkomuusikko. Hän toimii kanttorina Salon seurakunnassa.

Aija on täydentänyt kuoronjohdon opintojaan Utrechtissä ja Atso Almilan orkesterinjohtokurssilla.

AH
SE 

ME

AV

MH

Laulamisen halusta ja ilosta. Tavoitteesta tehdä vähän parempaa kuoromusiikkia. Primus moottorina oli kuoron perustaja ja ensimmäinen johtaja, musiikin monitoimimies Reijo Anttila, joka oli jo kauan haaveillut kamarikuoron perustamisesta. Hän keräsi lähipiiristään 13 tuntemaansa hyvää laulajaa, jotka syksyllä 1978 aloittivat yhteiset harjoittelut....